torstai 26. huhtikuuta 2012

Blogitunnustus -Kiitos Piia!


Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.
Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!


Meidän suvun nuoremman(?)polven nais-serkukset ollaan innostuttu bloggailemaan omilla tahoillamme kukin itsellemme sisältöä antavan aiheen parissa. Piia antoi mulle tän tunnustuksen - KIITOS :))
Piia perheineen on muuttanut "ihan oikeelle maalle" ja blogissaan Piia esittelee ihania sisustusratkaisujaan ja vanhan Kauppalan päivitystä nykyaikaan.

Suosituksena on siis antaa tunnustus omille suosikkiblodeille, joilla alle 200(!!!) lukijaa. Täällä koruharrastajien maailmassa -ja sen ulkopuolellakin - on älyttömän paljon mainitsemisen arvoisia blogeja, joita haluaisi tuoda esille. Päätin kuitenkin pienen pohdinnan jälkeen suosia itseni kaltaisia "uusia kasvoja" ja maksimissaan 50 lukijaa saavuttaneita blogeja. - ketään sen enempää väheksymättä kuin suosimattakaan.

Pistän tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

Roskisprinsessa

IhanHelmee

Suntsan supersimppelit

HelmiRiuttasella

NINIkorut

2 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta! Nyt täytyy vaan miettiä kenelle antaa se eteenpäin. Suurimmalla osalla seuraamistani blogeista kyseinen tunnustus jo onkin. Muutenkin pitäisi taas alkaa päivittää enemmän omaa blogia, kun henkilökohtaiset kiireetkin ovat menossa ohi.

    VastaaPoista
  2. Kivaa blogia muistaa mielellään :) Samaa tosiaan mietin kuin sinäkin - ja tästä syystä valitsin hieman toisin ;)) Mielenkiinnolla odotan uusia "tuotoksia"!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...